No voi että, ei sitten ollut ihan onnistunut kisaviikonloppu meillä viime viikonloppuna. Viikonlopun saldoksi osaltani tuli kaksi hopeaa nelikolla ja kaksikolla pronssia, mutta kisat olisivat voineet mennä kyllä paremminkin.
Heti ensimmäisellä matkalla nelikoiden 200 metrillä onnistuimme kaatumaan noin kymmenen metriä ennen maalia!!! Johdimme kisaa siinä vaiheessa, mutta horjahdimme niin pahasti, että kaaduimme salamannopeasti, ilman että kukaan ehti edes yrittää pitää meitä pystyssä. No enpä ole aikaisemmin kaatunut nelikolla tai edes kisassa! Ja samassa hötäkässä lähti minulta vielä tämän ”kesän” talviturkkikin +12 asteisessa vedessä…
Lauantaina sivutuuleen melotussa kaksikoiden 5 000 metrillä sain vielä selkäkramppeja reilun kilometrin melonnan jälkeen. Krampit hellittivät illalla, mutta sunnuntainakin istuin kanootissa vinossa ja selkä oli jäykkä kuin rautakanki. Nyt selkä alkaa olemaan jo parempi, kun suojajännitys alkaa laukeamaan...
Ja viikonlopun kruunasi vielä kaksikkoparini Tuiskun hylkäys hänen yksikkömatkallaan. Lainasimme lauantaina lisäpainoja kaksikkoon Tuiskun yksiköstä, mutta unohdimme palauttaa ne, joten Tuiskun kanootti oli 100 grammaa alipainoinen sunnuntaina…
Ja kun Mr. Murphy on nyt kerran tullut kylään niin eilisen saldoksi Kallelle ja minulle tuli liikenteestä yksi ryttyyn ajettu Toyotan etukulma ja yhdet parkkisakot! Jotain todella hyvää pitää olla tulossa, muuten näitä kaikkia vastoinkäymisiä ei kestä! Eli sitä odotellessa…
Takaisin
12.09.2007 8:34
No siinä oliki oikee epäonnen vkl vesalaisilla... Mut näin jälkikäteen kuulostaa vaan hauskalta lukee mitä kaikkee oikee kävi:D