JenniMikkonen.com

Leirielämää Etelä-Afrikassa

Tänään käynnistyi tämän kevään osalta viimeinen leiriviikko täällä Etelä-Afrikassa. Tämä toinenkin leiri on mennyt hyvin, olen pysynyt terveenä ja treenit ovat kulkeneet ihan mukavasti. Korkeuden kanssa ei ole tänä vuonna ollut mitään ongelmia, joten voin olla kaikin puolin tyytyväinen alkuvuoden harjoitteluun.

Näillä molemmilla alkutalven leireillä olemme noudattaneet aika samanlaista viikkorytmiä. Viikossa olemme tehneet melontatreenien lisäksi 3 voimaharjoitusta ja 2-3 juoksulenkkiä. Sunnuntaisin meillä on lepopäivä ja torstai-iltapäivät ovat vapaita. Muuten teemme päivässä 2-4 treeniä niin että viikossa tulee yhteensä noin 16 treeniä. Nyt tällä toisella leirillä olemme tehneet jo kovavauhtisempia harjoituksia, onhan EM-kisat (ja samalla olympiakarsinnat) käynnissä jo 9 viikon kuluttua.

Ensi viikolla tulen siis takaisin Suomeen, mutta vain neljäksi päiväksi. Heti pääsiäisen jälkeen suuntaan kolmeksi viikoksi treenailemaan Espanjaan Sevillaan ja vielä ennen EM-kisoja harjoittelen pari viikkoa Belgiassa.

Takaisin 13.03.2008 18:21

Jätä kommentti

Kommentti

Nimi

Varmistuskoodi:

Syötä varmistuskoodi:

Yhteistyössä:


Kirjaudu

Kotisivujen suunnittelu: Haprica