Kiireinen leiritalvi ja –kevät on pitänyt minut tiukasti liikenteessä, joten kuulumisia ei ole tullut tänne kirjoiteltua vähään aikaan. Harjoituskausi on mennyt hyvin ja harjoitusrutiineja noudattaen, joten mitään ihmeellistä kerrottavaakaan ei ole. Treenattu on kovaa ja paljon :)
Etelä-Afrikan leirien jälkeen olin reilun kolmen viikon leirillä tutussa Sevillassa. Leiri meni osaltani kohtuullisesti, muutaman päivän olin flunssassa, muuten pystyin harjoittelemaan hyvin. Leirillä tein ensimmäiset kisaharjoitukset ja oli mukava päästä vetämään oikeaa kisamatkaa ja kovaa. Vahti on tietysti vielä huhtikuun alussa hieman hakusessa, mutta ihan luottavaisin mielin tässä valmistaudun kauteen. Olisimme maajoukkueen kanssa halunneet tehdä vielä kevään viimeisenkin leirin Sevillassa, mutta siellä alkoi avovesiuinnin MM-kilpailut. Melojat ja uimarit samassa joessa yhtaikaa ei ole ovin turvallinen vaihtoehto, joten joudumme siirtämään karavaanimme (itsemme ja trailerimme) viimeiselle leirille Belgiaan. Huomenna siis suuntaan viimeiselle leirille ennen Milanon EM-kisoja.
Takaisin
24.04.2008 9:49
Jätä kommentti