JenniMikkonen.com

Team Belfinland

Team Belfinland

Pekingin esikisareissu on takana, viime yönä tulin takasin kotiin. Sunnuntain kaksikko-finaali meni meiltä ihan kohtuullisesti, sijoituksemme oli 6. Finaaliveto ei ollut mikään huippusuoritus, mutta finaali oli jo parempi kuin alkuerä. Suorituksesta huomasi vielä sen, että meillä ei ollut tarvittavaa suoritusvarmuutta, neljällä yhteisharjoituksella emme vielä päässeet kovempaa.

Kaiken kaikkiaan reissu oli hieno. Oli hyvä päästä tutustumaan tulevaan kisapaikkaan ja –kaupunkiin. Jatkoimme kansainvälistä linjaa Suomen joukkueessa, kun Belgian Petra ja Bob olivat ”lainassa” joukkueessamme. Päävalmentajamme Martin auttoi siis kisoissa myös belgialaisia, jotka olivat reissussa ilman valmentajaa. BelFinlandia-joukkueessamme oli mukava ja rento joukkuehenki koko reissun ajan.

Tänään palasin sen verran normaaliin arkeen, että olin yliopistolla luennoilla! Suunnitelmassani on, että teen nyt syksyn ensimmäisessä periodissa muutaman kurssin. Sen enempää en aio tänä vuonna kuitenkaan opiskella. Harjoittelussa otan nyt muutaman päivän tässä kevyemmin. Ensi viikolla kilpailen Kangasalla SM-osa 2 kisoissa, joissa melon seuramme nelikossa sekä kaksikoiden pitkän matkan.

Takaisin 28.08.2007 18:43

Hei Jenni, täällä pohjoisessa seurataan myös menoa
ja menestystä! Oikein kiva teitä on seurata maail-
malla ja syksystähän tulee tosi hauska, lokakuussa
tavataan!

> Anneli Allen | 29.08. 12:02

Jätä kommentti

Kommentti

Nimi

Varmistuskoodi:

Syötä varmistuskoodi:

Yhteistyössä:


Kirjaudu

Kotisivujen suunnittelu: Haprica